keskiviikko 31. elokuuta 2011

Professori Eija Kalso ohjaa väärään suuntaan

Helsingin yliopiston kivun tutkimuksen ja hoidon professori Eija Kalso sanoo Kaleva-lehdessä, että julkisuudessa on annettu liian valoisa kuva kannabiksen mahdollisuuksista kivunhoidossa.

Tutkimuksissa lääkekannabiksen käyttö on alentanut tutkittujen kipua vain pari pykälää kipumittarilla, jonka asteikko ulottuu yhdestä kymmeneen.

Suomessa kannabiksen käyttö lääkärin määräämällä reseptillä on ollut sallittua vuodesta 2008 alkaen. Käyttäjiä on vain kourallinen.

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan kannabis ei pärjää kivun lievityksessä särkylääkkeeille, opiaateille ja puudutuksille.

Myös pahoinvointilääkkeiden kehitys on ajanut kannabiksen ohi. Kalson mukaan kannabiksesta on kuitenkin ollut jonkin verran apua solunsalpaajahoitojen aiheuttamaan ruokahaluttomuuteen.

Valtaosa lääkekannabiksesta hyötyä kokeneista potilaista on aikaisemmin käyttänyt kannabista. Näin on etenkin niiden kohdalla, jotka kokevat saavansa kannabiksesta apua krooniseen kipuunsa.

Ne, joille kannabis ei ole ollut huumausaineena tuttu, ovat kokeneet lääkekannabiksen käytön haitat suurempina kuin sen hyödyt ja ovat jättäneet käytön kesken.

Lääkäriliiton toiminnanjohtajan Heikki Pälveen mukaan kannabiskeskustelussa on jännitteitä sen vuoksi, että kyseessä on huume.

- Se, että kannabis on huume, ei tee siitä automaattisesti pahaa. Morfiinikin on huume, ja sitä käytetään kivunlievityksessä, koska sen teho on todistettu. Myös kannabikselta edellytetään vastaavaa näyttöä tehokkuudesta, Pälve vaatii.

 Lähde; Verkkouutiset


Hamppuboksi oikasee; 



"Tuoreen brittitutkimuksen mukaan kannabis ei pärjää kivun lievityksessä särkylääkkeeille, opiaateille ja puudutuksille."

HB; Kannabiksesta ei ole kukaan tekemässäkään mitään yleiskipulääkettä. Koska sitä se ei ole. Se on mahdollisuuksia täynnä oleva tutkimaton lääkekasvi. Mielestäni tuolla lauseella vain ohjataan haluttuun suuntaan ihmisen ajatusta. Poiketen todellisesta asiasta. Tässä myös annetaan lukijalle mielikuva, että myrkylliset lääkkeet ovat parempia kaikin puolin.



"Myös pahoinvointilääkkeiden kehitys on ajanut kannabiksen ohi. Kalson mukaan kannabiksesta on kuitenkin ollut jonkin verran apua solunsalpaajahoitojen aiheuttamaan ruokahaluttomuuteen."
HB; Väittääkö nuo tuolla ihan pokerinaamalla, että kannabiksen ja kemiallisen sonnan terveys haitat ovat samalla asteella.. Tuskin ovat tätä "pientä" asiaa rahankiilto silmissä huomioineet. Olisivat voineet tuonkin ajan käyttää kannabiksen todellisiin tutkimuksiin. Eikä sen hautajais valmisteluihin.


"Valtaosa lääkekannabiksesta hyötyä kokeneista potilaista on aikaisemmin käyttänyt kannabista. Näin on etenkin niiden kohdalla, jotka kokevat saavansa kannabiksesta apua krooniseen kipuunsa."

HB; Tämä on täysin luonnollista, sillä käyttäjä tuntee tuotteen entuudestaan ja näin ollen tietää mitä odottaa.



"Ne, joille kannabis ei ole ollut huumausaineena tuttu, ovat kokeneet lääkekannabiksen käytön haitat suurempina kuin sen hyödyt ja ovat jättäneet käytön kesken."

 HB; Myös tämä on hyvin luonnollinen reaktio. Kannabis on maailman tunnetuin huumausaine ja ihminen joka pitää tätä ainetta huumelistan yhtenä kärkivetäjänä, toivoo tässä mitä luultavammin pikaista ihmeparantumista, mitä harvemmin hetkessä tapahtuu. Näin he hyvin nopeasti luopuvat kyseisestä lääkkeestä ennen aikaisesti. Täysin ymmärrettävän pelon vallassa.



"Se, että kannabis on huume, ei tee siitä automaattisesti pahaa. Morfiinikin on huume, ja sitä käytetään kivunlievityksessä, koska sen teho on todistettu. Myös kannabikselta edellytetään vastaavaa näyttöä tehokkuudesta, Pälve vaatii."

HB; Morfiini on tappava huumausaine ja erittäin vaarallinen sellainen. Kannabis on kaikkea muuta. Tässä vain rinnastettiin kannabis morfiiniin ja vielä niin, että morfiini olisi jotenkin parempi asia kokonaisuudessaan.

HB jatkaa; Lukijat varmaan huomaavat, että pienillä oikaisuilla tässäkin artikkelissa sen valheellisen ja "suuntaa antavan" pohjaidean saa raaputettua esille.

Vielä haluan lukijoille toistaa, että morfiini on tappava ja erittäin vaarallinen aine. Jos olet joskus kokeillut kannabista, niin älä nyt ihmeessä luule että nuo ovat samalla linjalla, erona vain se, että morfiini on lääkäreiden mielestä jokseenkin parempi aine.

Aivan järjettömiä mielikuvia kyllä ihmisille antavat.