maanantai 16. toukokuuta 2011

USA: 5 pahinta osavaltiota tulla pidätetyksi pilvestä

Jopa vähäinen määrä voi muuttaa epäonnisen ihmisen elämän näissä viidessä valtiossa.

Syytteitä kannabis lakien rikkomisesta tulee poliisilta yli 800 000 vuosittain. Rangaistuksia näille pidätyksille on jätetty syyttämättä ja tuomittu vaihtelevan suuresti, aina pienistä sakoista vankeuteen.

Kansalaisia kuitenkin pidätettiin poikkeuksellisen ankarasti näissä viidessä osavaltiossa, joissa Pienikin pilvi määrä on tuomittava ankarasti.


1. Oklahoma

Marihuanan valmistamisesta vähintään kaksi vuotta vankeutta ja enimmäisrangaistus elinkautinen. Laki jonka Mary Fallin, valtion kaikkien aikojen ensimmäinen naispuolinen kuvernööri allekirjoitti toimenpide laiksi huhtikuussa, se astuu voimaan 1. marraskuuta 2011.

2. Texas

Marihuana pidätykset ovat yli puolet vuosittaisista pidätyksistä Lone Starissa. Vuonna 2009 yli 97 prosenttia kaikista Texasin marihuana pidätykstä (yli 77000 ihmistä) tuomittiin vain hallussa pidosta. Tuomiot olivat 180 päivää vankilassa ja 2000 dollaria sakkoa.

3. Florida

Mikään muu valtio ei niin rutiininomaisesti rankaise vähäisestä marihuanasta ankarammin kuin Sunshine State. Alle 20 gramman hallussapidosta on rangaistus enintään yhden vuoden ja 1000 dollaria sakkoa.
Marihuanan hallussapidosta yli 20 grammaa, sekä viljely edes yhden ruukkukasvin, määritellään laissa törkeänä rikoksena, josta langetetaan jopa viiden vuoden vankeus ja 5000 dollaria sakkoa.

4. Louisiana

6. toukokuuta Associated Press raportoi tapauksesta jossa Cornell Hood sai elinkautisen kahden kilon hallussapidosta. Hood sai enimmäisrangaistuksen, koska hän syyllistyi kolmeen marihuana rikokseen, vaikka missään niistä ei ollut riittävän merkittävää tapahtunut joutuakseen edes yhdeksi päiväksi vnkilaan.

Rikoksen uusijat ovat harvinaisia. Louisianan laissa määrätään toisesta hallussapidosta enintään viideksi vuodeksi vankilaan. Kolme kertaa uusijat jopa 20 vuodeksi vankilaan. Piirin asianajajat eivät epäröi kohdistaa marihuanan vähittäis käyttäjiä, joissa joskus alle gramman määrästäkin on uhattu pitkillä vankeusrangaistuksia.

Vuosittain poliisi tekee lähes 19 000 pidätystä Bayou Statessa, joista 91% tapauksista hallussapidosta.

5. Arizona

Neljäkymmentä vuotta sitten lähes joka osavaltiossa kansakunta määritteli marihuanan hallussapitoa kuin törkeää rikosta. Nykyään vain yksi valtio Arizona, joka käsittelee ensikertalaisten hallussapidosta jokseenkin brutaalilla tavalla.

Arizonan laissa vähäisestäkin marihuanan hallussapidosta joutuu syytteeseen törkeästä rikoksesta, tästä voidaan määrätä enintään 18 kuukaudeksi vankilaan ja 150.000 dollari sakkoon. Esimerkiksi yhdestä sätkästä.